Kalkkihome
Tieteellinen nimi
Albuco candida

Kuvaus
Päivitetty 12.5.2012

Selite
Albugo candida- sienen aiheuttama kalkkihome on ristikukkaisiin kasveihin erikoistunut tauti, jota on Suomessa esiintynyt yleisesti lutukassa. Rypsiä, rapsia ja sinappia tauti vioitti 1990-luvulla paikoin melko pahasti. Vuosien 2007–2009 tautikartoituksessa kalkkihometta esiintyi noin 20%:lla pelloista. Sairaiden kasvien osuus miltei kaikilla tutkituilla pelloilla oli niin pieni, ettei mainittavia satotappioita syntynyt.


© Asko Hannukkala
Kalkkihome näkyy aluksi öljykasvien lehdissä valkoisina puuterimaisina pesäkkeinä. Pesäkkeitä voi ilmaantua myös varsiin. Pesäkkeet muuttuvat vanhetessaan oranssinpunertaviksi.


© Asko Hannukkala

Tunnistus
Tauti havaitaan yleensä kukinnan aikaan, jolloin versojen kärjet paisuvat, vääntyvät epämuotoisiksi ja niitä peittää aluksi puhtaan valkoinen puuterimainen homekerros. Kukat voivat muuttua ruusukemaisiksi ja terälehtiin kertyy lehtivihreää keltaisen värin sijasta. Useimmat sairastuneiden yksilöiden liduista jäävät siemenettömiksi. Taudin edetessä paksuiksi paisuneet jäykät latvat ja niissä törröttävät piikkimäisiksi muuttuneet tyhjät lidut pistävät esiin muusta kasvustosta. Lopulta kalkkihomeen saastuttamat latvat muuttuvat likaisenruskeiksi tai mustiksi. Jos sairaita kasveja on paljon, kasvusto näyttää siltä kuin se olisi kääntynyt ylösalaisin, juuret kohti taivasta.

Elintavat
Kalkkihome talvehtii paksuseinäisinä munaitiöinä ristikukkaisten kasvien siemenissä ja maassa. Meillä tärkein tartuntalähde on ilmeisesti lutukka. Sairaissa lutukoissa syntyvät pesäkeitiöt leviävät tuulen mukana ristikukkaisiin viljelykasveihin. Kalkkihome on tyypillisesti viileän ja sateisen ilmaston tauti.


© Asko Hannukkala
Kalkkihomeen vioitusta lutukassa.

Torjunta
Paras torjuntakeino on taudinkestävien lajikkeiden viljely. Muutamissa maissa mm. Kanadassa saa viljellä pelkästään kalkkihomeenkestäviä öljykasvilajikkeita. Hyvällä viljelykierrolla voidaan vähentää tautiriskiä.

© MTT 2011