Kasvigeenivarojen säilytys on työtä, jota tehdään hyvin pitkällä tähtäimellä. Tehtävämme on säilyttää viljelykasvien monimuotoisuus kaikkien tulevien ihmissukupolvien tarpeita varten. Kaikkia käyttötarpeita emme tunne tänään; emmekä myös sitä millaisia uusia työvälineitä monimuotoisuuden hyödyntämiselle keksitään tulevaisuudessa. Siksi staattisen säilytystyön lisäksi geenivaratyöhön kuuluu oleellisesti niiden hyödyntäminen, mikä takaa kasvien monimuotoisuuden dynaamisen kehityksen ja käytössä säilymisen.

Kasvinjalostus ja esijalostus

Kasvinjalostajat ympäri maailmaa ymmärsivät ensimmäisinä perinnöllisen muuntelun merkityksen uusien kasvilajikkeiden jalostuksessa. Ominaisuuksiltaan uusia, parempia lajikkeita ei voida jalostaa, jos käytössä ei ole erilaisia muuntelunlähteitä. Jalostaja luo uusia perintötekijäyhdistelmiä esim. risteytysten avulla. Seuraavissa jalostusohjelman vaiheissa hän karsii pois risteytysjälkeläistöstä ominaisuuksiltaan epätoivotun materiaalin ja valitsee syntyneestä muuntelevasta materiaalista hyvät, toivotut ominaisuusyhdistelmät omaavat yksilöt uusiksi lajikkeiksi.

Pitkään jalostustyön kohteina olevien kasvilajien kuten viljojen jalostuspopulaatiot sisältävät pääosin materiaalia, joka on ominaisuuksiltaan hyvin pitkälle kehitettyä. Primitiiviset, ei-toivotetut ominaisuudet on karsittu jalostustyön edetessä pois näistä populaatioista. Kuitenkin ajoittain, uuden ominaisuuden tuominen jalostuspopulaatioon viljelykasvien villeistä sukulaisista tai primitiivistä muodoista on tarpeellista. Tällöin turvaudutaan esijalostukseen (eng. pre-breeding), joka saattaa merkitä monimutkaisia takaisinristeytysohjelmia ja monen kasvisukupolven ajan kestävää valintatyötä ennen kuin materiaali voidaan viedä mukaan varsinaiseen jalostusohjelmaan. Esijalostus onkin tärkeä tapa laajentaa jalostusaineiston perinnöllistä muuntelua ja sitä käytetään esim. taudinkestävyysjalostuksessa.

Monimuotoisuustutkimus

Kasvilajien taksonominen ja evoluutiotutkimuksen hyötyy perinnöllisesti monimuotoisista kasvikokoelmista. Lajien sukulaissuhteiden tuntemus puolestaan auttaa tutkimuksessa ja kasvinjalostuksessa, jonka tavoitteena on lajihybridien aikaansaaminen.  

Genomitutkimus, joka on keskeisessä asemassa selvitettäessä solujen ja eliöiden toimintaa sekä pyrittäessä hyödyntämään tätä tietoa erilaisissa bioteknisissä sovellutuksissa, käyttää geenivaroja tutkimusmateriaalinaan. Kansainvälisesti merkittävin viljelykasvien genomitutkimus lienee riisin koko perimän määrittäminen. Pohjoismaissa tärkeitä genomitutkimukselle ovat oman Pohjoismaisen geenivarakeskuksemme ohran mutanttikokolemat.

Varsinainen diversiteettitutkimus eli jonkun tietyn lajin perinnöllisen muuntelun laajuuden selvittäminen ja paikantaminen voi hyödyttää kasvinjalostusta hyvinkin nopeasti. Viljelykasvien luonnonvaraisten sukulaisten populaatioiden perinnöllisen monimuotoisuuden tunteminen on tärkeää niiden in situ säilytystä suunniteltaessa.

Biologisen kulttuuriperinnön esille tuominen

Kasvigeenivaramme eivät ole ainoastaan elintarviketurvamme perusta, vaan ne kantavat mukanaan myös tietoa biologisesta kulttuuriperimästämme. Suomalaiset maatiaiskasvit ovat valikoituneet viljelyyn kulinaaristen, esteettisten ja viljelyominaisuuksiensa vuoksi. Siksi niiden muuntelun kirjo voi olla laaja ja näin ne soveltuvat hyvin viljelykasviemme monimuotoisuuden esilletuomiseen historian eri aikakausina. 

Tuotteistaminen ja kasvien uudet käyttötarkoitukset

Perinnekasviemme - maatiaisten ja vanhojen kauppalajikkeiden - tuotteistaminen on esimerkki laajemman, perinteisen viljelykasvivalikoiman uudelleen hyödyntämisestä. Vanhoille viljelykasvikannoille voi löytyä myös uusia käyttötarkoituksia, joiden myötä kasviemme käyttöhistorian kehitys jatkuu nykyajassa. Myös modernit lajikkeet, joihin on kasvinjalostuksen avulla tuotu esim. terveyttä edistäviä aineita laajentavat saatavilla olevien tuotteiden valikoimaa. Ponnistelut suomalaisen kauran terveysvaikutusten selvittämiseksi on esimerkki tästä.