Maa- ja puutarhatalouden kasvigeenivaroilla tarkoitetaan kasviperäistä geneettistä materiaalia, joka on tai saattaa tulevaisuudessa olla elintarviketuotannon ja maatalouden kannalta arvokasta.

Viljelykasvien geenivaranto koostuu lajeista ja niiden villeistä sukulaisista, lajikkeista ja maatiaiskannoista. Kasvien perimä on tallennettuna kasvien eri osiin, siemeniin ja solukoihin.

Kasvigeenivarojen ryhmittely

Kasvilajikkeet ovat tieteellisen kasvinjalostuksen tulosta. Lajikkeiden sisäinen muuntelu on hyvin vähäistä. Suomalainen kasvinjalostus pyrkii tuottamaan lajikkeita, jotka tuottavat hyvän ja laadukkaan sadon maamme ilmasto-oloissa. Uuden lajikkeen jalostaminen kestää kasvinjalostusohjelman aloittamisesta uuden lajikkeen markkinoille tuloon 10-15 vuotta. Jalostuslinjat ovat vielä jalostustyön alla olevaa materiaalia.

Vanhat kauppalajikkeet ovat syntyneet jalostuksen tuloksena, mutta ne eivät enää ole yleisesti viljelyssä.

Maatiaiskasvit ovat vuosisatojen saatossa luonnon ja viljelijöiden valinnan seurauksena sopeutuneet paikallisiin kasvuolosuhteisiin. Maatiaiskannat ovat perinnöllisesti ja myös ulkoasultaan hyvin monimuotoisia populaatioita. Tämä monimuotoisuus oli suoja kasvitauteja ja tuholaisia vastaan sekä takasi myös viljelyvarmuutta.

Viljelykasvien luonnonvaraiset sukulaiset ovat arvokkaita kasvinjalostukselle, koska niiden joukosta saattaa löytyä lähteitä mm. kasvitautien ja tuholaisten kestävyydelle sekä kestävyyttä kasvuympäristön aiheuttamia stressejä vastaan. Esim. kyky kasvaa happamassa maaperässä on tällainen ominaisuus. Viljelykasvien luonnonvaraiset sukulaiset voivat olla myös laatutekijöiden kuten antioksidanttien lähteitä.

Suojelun perusteet

Viljely- ja puutarhakasvit ovat elävää kulttuuriperintöämme ja sinällään arvokkaita. Kulttuuriperintöä ovat viljelykasveihimme liittyvät viljelykäytännöt sekä perinteiset sadon hyödyntämistaidot ja -menetelmät.

Suomessa lajikejalostusta on harjoitettu noin 100 vuotta. Kasvigeenivarojen suojelulla turvataan perinnöllistä monimuotoisuutta viljelijöiden, kasvinjalostuksen ja tutkimuksen tarpeisiin. Erityisen tärkeää riittävä monimuotoisuus on kasvinjalostukselle ja uusien lajikkeiden tuottamiselle.

Koska tulevaisuuden tarpeet ovat ennustamattomia etenkin ilmaston muuttuessa, on ylläpidettävä mahdollisimman monipuolista geeniainesta. Monimuotoinen kasvigeenivaranto on lähde uudenlaisille elintarvikkeille, kuiduille, polttoaineille ja lääkkeille ja terveystuotteille.