Language selection:
På svenska
|
In English
Haku
Etusivu
MTT:n etusivu

Hankkeet
Jaloittelutarhat
Etusivu > Hankkeet > Jaloittelutarhat > Ympäristövaikutukset > Ravinnekuormitus
Ravinnekuormitus
Jaloittelutarhan valumavesien ravinnepitoisuuksiin vaikuttavat valumaveden määrä sekä tarhan koko, eläinmäärä ja eläinten tarhassa viettämä aika. Myös tarhan pintamateriaali ja pohjarakenne vaikuttavat pitoisuuksiin, kun vesi imeytyy niiden läpi. Valumavesien ravinnepitoisuuksia on tutkittu sekä jaloittelutarhoista että ulkotarhoista.

Ravinnekuormitukseen liittyviä käsitteitä on koottu sanastoon.

Jaloittelutarhat
Kiinteäpohjaisen tarhan valumavesissä on yleensä suuremmat ravinnepitoisuudet kuin vaihtopohjaisen tarhan vesissä. Etelä-Savon vaihtopohjaisessa jaloittelutarhassa oli 25 cm paksu kuorikekerros 30 cm paksun sorakerroksen päällä. Kuorike- ja sorakerrosten läpi suotautuneet tarhavedet sisälsivät kokonaistyppeä 54 mg/l ja kokonaisfosforia 4,5 mg/l, kun asfalttitarhasta tulleen veden kokonaistyppipitoisuus oli kolminkertainen ja kokonaisfosforipitoisuus peräti kymmenkertainen. Kemiallinen hapenkulutus oli sekä asfaltti- että kuoriketarhasta tulleissa vesissä keskimäärin samanlaista eli noin 3 000 mg/l. (Uusi-Kämppä ym. 2003 b.) Vaihtopohjaisen tarhan, jonka pintakerros vaihdetaan säännöllisesti, valumavesiä ei voi päästää luontoon käsittelemättöminä.

Eteläsavolaisissa ja eteläsuomalaisissa jaloittelutarhoissa salaojien kautta suotautuneet vedet olivat selvästi puhtaampia kuin tarhojen pintavalumavedet. Kuorike- ja asfalttipohjaisten tarhojen valumavesissä ravinnepitoisuudet olivat paljon suurempia kuin maapohjaisissa jaloittelutarhoissa. Etelä-Savossa maapohjaiset jaloittelutarhat olivat kesällä pääasiassa läpikulkupaikkoja laitumelle mentäessä ja talvella eläimet ulkoilivat niissä muutaman tunnin päivässä. (Uusi-Kämppä ym. 2000.)

Etelä-Savossa jaloittelutarhojen viereisten ojien ja tarhoista tulevien salaojavesien ravinnepitoisuudet eivät olleet yleensä kovin suuria. Kokonaisfosforin pitoisuus vaihteli välillä 0,013 ja 6,9 mg/l ja kokonaistypen välillä 0,74 ja 82,6 mg/l. Suurimmat pitoisuudet mitattiin ojavedestä, joka virtasi useita vuosia jaloittelualueena toimineen tarhan vieressä. Ojaveden fosfori- ja typpipitoisuudet olivat suurempia vanhojen tarhojen kuin uusien tarhojen läheisyydessä. Jaloittelualueiden valumavesien ravinnepitoisuudet vaihtelivat tarhoittain sekä osittain näytteenottoajankohdan mukaan. Myös salaojavedet olivat melko puhtaita, sillä lannan ja virtsan ravinteet olivat osittain pidättyneet jaloittelualueen maaperään. Vesinäytteitä ei otettu rankkasateen aiheuttaman valunnan tai lumensulamisvesien aikana, joten näiden kuormitushuippujen päästöistä ei ole tuloksia. (Uusi-Kämppä ym. 2000.)

Ulkotarhat
Tohmajärvellä emolehmiä pidettiin talviajan 270 m2 asfalttipohjaisissa tarhoissa ja 1 000 m2 metsätarhoissa. Kesän emot vasikoineen olivat laitumella. Kiinteäpohjaisessa tarhassa asfaltin päälle oli lisätty 40-60 cm kuorikerros. Kuorike alkoi melko pian päästää vettä ja ravinteita lävitse. Varsinkin ammoniumtyppeä ja fosfaattifosforia suotautui kuorikkeen läpi. Kokonaistypen pitoisuus oli yleensä 120-400 mg/l ja kokonaisfosforin 50-100 mg/l. Ammoniumtyppeä oli noin puolet ja nitraattityppeä alle prosentti kokonaistypen pitoisuudesta. Fosfaattifosforin osuus kokonaisfosforista oli 50-80 %. (Uusi-Kämppä ym. 2001.)

Tohmajärven metsätarhoissa vajovesien ja maanäytteiden typpi- sekä fosforipitoisuudet olivat ruokintapaikkojen ja makuukatosten ympäristössä suuremmat kuin muualla tarhassa. Yhden metrin paksuisessa maakerroksessa oli yhden tarhausvuoden jälkeen ammoniumtyppeä 410 kg/ha ja nitraattityppeä 28 kg/ha. Muutaman kymmenen senttimetrin syvyydestä kerätyssä vajovedessä kokonaisfosforin pitoisuus oli 1,73–28,2 mg/l ja kokonaistypen pitoisuus 206–1369 mg/l. Tarhoja ympäröivässä metsämaassa oli kokonaistyppeä alle 16 mg/l ja kokonaisfosforia alle 0,5 mg/l. (Uusi-Kämppä 2002.)

Metsätarhasta aiheutuvaa ravinnekuormitusta viereiseen ojaveteen tutkittiin Ruukissa. Hehtaarin laajuisessa metsätarhassa pidettiin kymmenen sonnia ympäri vuoden. Metsätarha muuttui mullokseksi yhdessä vuodessa. Lannasta kertyi runsaasti helppoliukoista fosforia tarhan pintamaahan (0–5 cm). Helppoliukoista fosforia oli keskimäärin 14–21 mg/l, kun sitä ennen tarhausta oli vain 5 mg/l. Puolitoista vuotta kestäneen tarhauksen jälkeen 60 cm:n maakerroksessa oli epäorgaanista typpeä keskimäärin 180 kg/ha. Maakuukatoksen ympärillä oli nitraattityppeä keskimäärin 30 kg/ha ja tarhan keskiosassa 14 kg/ha. Pintavalunnassa tarhasta poistui vuosittain liukoista fosforia 0,5 kg/ha, kokonaisfosforia 1,0 kg/ha ja kokonaistyppeä 3,0 kg/ha. (Uusi-Kämppä ym. 2003 b.) Ruukin metsätarhoissa todettiin ravinnepäästöjä syntyvän mm. siitä syystä, että sonnit talloivat ja tiivistivät maan pintakerroksen. Maan pintaosa muuttuu huonosti vettä läpäiseväksi ja pintavaluman määrä kasvaa huomattavasti. (Huuskonen & Joki-Tokola 2001.)

Taivalkoskella tutkittiin vesistökuormitusta viidessä metsätarhassa. Vaikka Taivalkoskella eläintiheys oli pieni (0,5 ey/ha) verrattuna Ruukin (6 ey/ha) ja Tohmajärven (70 ey/ha) tarhojen eläintiheyksiin, niin kuormittuneita paikkoja löytyi sieltäkin. Typpeä ja fosforia oli eniten 60 cm:n maakerroksessa makuukatosten ja ruokintapaikkojen vieressä. Syksyllä kolmen makuupaikan edustalla pintamaassa oli helppoliukoista fosforia 140–182 mg/l. Ammoniumtyppeä oli runsaasti kahdella makuupaikalla, 820 kg/ha ja 1010 kg/ha ja yhdellä ruokintapaikalla 1040 kg/ha. Vain pieni osa laajasta tarha-alueesta oli kuormittunutta sisältäen runsaasti fosforia ja typpeä. Suurin osa laidunalasta oli typpi- ja fosforipitoisuuksiltaan lähes samanlaista kuin laiduntamaton metsämaa. (Uusi-Kämppä ym. 2003 a, Uusi-Kämppä ym. 2006.)

Kirjallisuus:

Huuskonen, A. & Joki-Tokola, E. 2001. Lihanautojen kasvatus eri tuotantoympäristöissä. Ss. 91-97. Teoksessa: Manninen, M. (toim.). Hyvinvoivat naudat puhtaassa ympäristössä. Loppuraportti. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus. Jokioinen.

Uusi-Kämppä, J., Manninen, M., Nykänen, A., Närvänen, A., Puumala, M., Sarin, H. & Tolvanen, T. 2000. Jaloittelualueet ja ulkotarhat - kotieläinten hyvinvointia vai ympäristön uhka? Ss. 58-64. Teoksessa. Maataloustieteen päivät 2000: Kotieläintiede. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja 952.

Uusi-Kämppä, J., Grék, K. & Jansson, H. 2001. Ulkotarhojen vesistökuormitus. Ss. 67-79. Teoksessa: Manninen, M. (toim.). Hyvinvoivat naudat puhtaassa ympäristössä. Loppuraportti. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus. Jokioinen.

Uusi-Kämppä, J. 2002. Nitrogen and phosphorus losses from a feedlot for suckler cows. Agricultural and Food Science in Finland, vol. 11: 355-369. Luettavissa (koko 0,5 MB)

Uusi-Kämppä, J., Huuskonen, A. & Huttu. S. 2003 a. Taivalkosken metsälaidunten vesistökuormitus. Ss. 21-29, 6 liitettä. Teoksessa: Huuskonen, A. (toim.). Lihanautojen kasvatus kylmissä tuotantoympäristöissä : kehittämishankkeen loppuraportti. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus. MTT:n selvityksiä 53. Jokioinen. Luettavissa (koko 0,3 MB)

Uusi-Kämppä, J. , Puumala, M., Nykänen, A., Huuskonen, A., Heinonen-Tanski, H. & Yli-Halla, M. 2003 b. Ulko- ja jaloittelutarhojen rakentaminen ja tarhoista aiheutuva ympäristökuormitus. Ss. 48-93. Teoksessa: Uusi-Kämppä, J., Yli-Halla, M. & Grék, K. (toim.) Lypsykarjataloudesta tulevan ympäristökuormituksen vähentäminen. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus. Maa- ja elintarviketalous 25. Jokioinen. Luettavissa (koko 0,8 MB)

Uusi-Kämppä, J., Huttu, S. & Huuskonen, A. 2006. Ympärivuotisen metsälaidunnuksen aiheuttama typpi- ja fosforikuormitus Taivalkoskella. Ss. 61-69. Teoksessa: Huuskonen, A. (toim.) LUMOLAIDUN Maisemalaiduntaminen luonnon monimuotoisuuden lisääjänä – tasapaino monimuotoisuuden ja tuottavuuden välillä. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus. Maa- ja elintarviketalous. Jokioinen. Painossa.

 


MTT, puhelinvaihde 029 5300 700, etunimi.sukunimi@mtt.fi
© MTT 2008