Etusivu
Tuotteet
Yrittäjyys
Ruoan ympäristövaikutukset
Broilerin elinkaari
Ruokajärjestelmän ravinnevirrat
Peltojen tila
Viljavuuskartat
Haitalliset raskasmetallit
Seuranta vuodesta 1974
Ilmastonmuutos
Kasvihuonekaasut
Energian käyttö
Vesistökuormitus
Typpi
Fosfori
Luonnonlajit
Rikkakasvit
Peltojen lierot
Maatalouden geenivarat
Kotieläimet
Viljelykasvit
Lisätietoa aiheesta
» Raportti: Paikalliset nautakarjarodut Euroopassa
» MTT: Tutkimustuloksia maatiaiseläimistä ja niiden säilyttämisestä
» Geenivarojen kestävä käyttö -tutkimusohjelma
» Mari Laulumaa-Hirvosen kuvia suomalaisista maatiaislehmistä
» Eläinrodut maailmalla
Etusivu >> Ympäristö >> Maatalouden geenivarat >> Kotieläimet
Maatiaiseläimet tarvitsevat suojelua

Suomessa esiintyvät alkuperäisrodut, naaraiden lukumäärä vuonna 2007. MTT/TIKE/FABA.

Suomenkarja ja suomenlammas esihistoriallista alkuperää 

Naudan kantalajina oli alkuhärkä (Bos taurus primigenius) ja lampaan kantalajina mufloni (Ovis orientalis). Nämä kesytettiin noin 10 000 vuotta sitten Länsi-Aasiassa. Sieltä eläimet levisivät ihmisen mukana ympäri Eurooppaa ja muita maanosia. Alkuhärkä kuoli sittemmin sukupuuttoon, mutta muflonilammas elää vielä Keski-Aasiassa sekä Korsikan ja Sardinian saarilla.

Nakkilasta tehty luulöytö on varmistanut, että Suomessa harjoitettiin karjataloutta jo yli 3 000 vuotta sitten. Vanhimman Suomesta löytyneen kotieläimen luut sijoittuvat siten varhaiselle pronssikaudelle.

Tuotantoeläinten monimuotoisuus

Lajin geneettinen monimuotoisuus koostuu kahdesta komponentista: rotujen välisistä eroista ja kunkin rodun geneettisesta vaihtelusta. Mikäli rodun yksilöt polveutuvat vain muutamista esivanhemmista, on tälläinen rotu perimältään yksipuolisempi, mikä vähentää rodun selviytymiskykyä muuttuvissa olosuhteissa, esim. uusien taudin aiheuttajien ilmaantuessa. 

Suomalaisilla naudoilla, sioilla, hevosilla, lampailla ja turkiseläimillä on kansalliset jalostusohjelmat. Vuosikymmeniä kestäneen jalostuksen ansiosta eläimet ovat nyt tuotanto-ominaisuuksiltaan hyvää kansainvälisestä tasoal.  

Keinosiemennys on yleistä lehmällä, sialla, turkiseläimillä ja hevosilla. Lypsykarjan jalostuksessa hyödynnetään myös alkionsiirtoa.

Kotimaisen eläinaineksen rinnalla käytetään ulkomaisia rotuja. Muun muassa holstein-friisiläinen, aberdeen angus, hereford, limousin, charolais, simmental, ylämaankarja, piemontese ja blonde d'Aquitaine ovat maidon- tai lihantuotannossa käytettäviä rotuja, joihin tuodaan jatkuvasti uutta geneettistä materiaalia (pakastettua siemennestettä, alkioita tai eläimiä) ulkomailta. Sioista tähän ryhmään kuuluvat duroc ja hamshire.

Siipikarjan kasvatus perustuu kokonaisuudessaan ulkomailta tuotaviin jalostuseläimiin, joita lisätään maahantuontikanaloissa. Broilerintuotannnossa on käytetty vain kahta rotua ja  kalkkunoiden tuotannossa pelkästään yhtä, jota tuodaan emountuvikkoina Englannista ja Skotlannista.



Maatiaislehmien määrät vuonna 2007. Lähde: TIKE/Maaseutuelinkeinorekisteri.

Maatiaiseläinten säilyttäminen edellyttää aktiivista suojelua 

Vanhoista alkuperäisroduista länsisuomenkarja, suomenlammas, suomenvuohi ja suomenhevonen luokitellaan harvinaisiin rotuihin, muut alkuperäisrodut ovat uhanalaisia. kun alkuperäisrotua käytetään edelleen tuotannossa, niiden säilyminen on paremmin turvattu. 

Uhanalaisuuden rajana pidetään sitä, että lisääntyviä naaraiden määrä putoaa alle tuhannen ja urosten alle 20. Tämän rajan alle ovat harvinaistuneet pohjoissuomenkarja, itäsuomenkarja, kainuunharmaalammas, ahvenanmaanlammas sekä maatiaiskanan kymmenen erilaista kantaa. Suojeluohjelmien avulla on kuitenkin voitu parantaa niin maatiaiskanojen kuin vuohien, kainuunharmaalampaan ja nautarotujenkin tilannetta.

Sukupuuttoon on kuollut suomalainen maatiaissika.

Päivitys 16.02.2011